Pääsin buzzadorina osallistumaan Vanish-tuoteperheen testaamiseen. Alkuun täytyy myöntää, että aikoja sitten olin todella "meille ei ikinä tätä tuotetta" mieltä tästä sarjasta. Suurin syy oli ympäristömerkin puute sekä tuotteen voimakas tuoksu. Nyt, kun olen tuotteeseen tutustunut paremmin, olen ihan myyty ja olen tuotteen parhautta mainostanut muillekin.

Nykyään Vanish-tuotteilla Chrystal white jauhetta lukuunottamatta on Joutsenmerkki (on voinut olla kauan, en tiedä!) sekä osalla Ruotsin tai Suomen allergia- ja astmaliiton myöntävä merkki.

 

Vanish oxi action powerspray, tahranpoistaja sohva&matto

Vanish oxi action tahranpoistaja matoille, huonekaluille, auton istuimille. Tuote neutralosoi hajuja. Sopii ruohon, kahvin, teen, suklaan, punaviinin, ketsupin, mehun... irroittamiseen.

Tuote on joutsenmerkitty. 

Keittiössämme on kangaspäällysteiset tuolit. Päällystä on irrotettava mutta todella hankala irroittaa, kun tuolista pitää ruuvata jalatkin irti. Joten aina on kova urakka edessä, kun likaiset kangaspäällyset laitetaan pesuun ja uudet tilalle. Meillä on monta lasta ja lisäksi minä olen perhepäivähoitaja, joten tuolit ovat kovalla kulutuksella. Valkoiset tuolin suojat eivät todellakaan ole käytännöllisin väri mutta juhliin vaihdamme mielellämme ne, koska ovat juhlavan näköiset. Muutamassa päivässä lasten jäljiltä tuolit ovat kaikkea muuta kuin valkoiset.

Suihkutin tuotetta toiselle puolen tuolin kangassuojaa, annoin vaikuttaa muutaman minuutin, pyyhin aineen pois ja annoin kankaan kuivua. Tulos näkyy tässä:

Kuva todella kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Itse olin ihan mykistynyt :-O Ennen monen tunnin homma hoituu nyt suihkaisulla, muutaman minuutin odottelulla ja pyyhkäisyllä. En voi muuta kuin suositella tätä tuotetta!